Ystävämme

työkaverimme

Safir eli Samppa

Samppa on meidän iso kiltti jätti. Tämä wielkopolskiruuna on syntynyt 14.3.2015 Puolassa. Sampan säkä on ainakin 180cm ja liikettä tästä herkästä miehessä löytyy. Sampan elämä ei ole aina ollut kovin onnellista ja meille tullessaan se oli kovin laihassa kunnossa. Nyt poika on saanut jo paljon lisää massaa, eikä ota ruokailuhetkiäkään enää kovin vakavasti. Samppa asuu pihattolaumassa ja on lauman selkeä johtaja. 

Taskulan Tuuli eli Tuikku

Tuikku on suomenhevostamma. Tuikku on syntynyt 29.5.2010. Tuikku on kokeillut ravihevosen uraa muutaman vuoden ikäisenä, mutta päätynyt kuitenkin ratsuksi. Tuikku on mukavan reipas ratsu, mutta ei kovin välitä uusista hevosystävistä. Tuikku osaa pyytää ruokaa kauniisti kaviota nostamalla. 


Juoksija eli Jussi

Suomenhevosruuna Jussi on syntynyt 15.6.2017. Jussi on siirtynyt vasta tänä vuonna ratsun hommiin ravihevosen uraltaan. Jussilla on todella hienot liikkeet ja hyppääminenkin sujuu jo hyvin. Mielenvirkistykseksi Jussin kanssa on käyty myös hiitillä ja ensimmäinen yhteinen ravistarttikin meillä on jo takana - se touhu on selvästi myös Jussin mieleen ja on hauskaa vaihtelua tuntihevosen töihin. Jussi on myös pihattolaumassa.

Laurencia eli Lara

Lara on ensimmäisiä meille tulleita hevosia. Lara on syntynyt 2017, mutta muuta tietoa hänestä ei meillä juurikaan ole. Lara on maailman kiltein ja herkin tyttönen, hän opettaa ratsastamaan kauniisti - ohjista vetäminen tai kylkien potkiminen saa tytön pysähtymään ja polkemaan jalkaa. Lara on hyvin erikoinen luonteeltaan, usein puuhastelee aivan omiaan pihattotarhan porukassa ja nukkumasta noustessaan saattaa istuskella pitkiäkin aikojaan maailman menoa ihmetellen. 

Armiina eli Armi

Armi on 24.4.2009 syntynyt torinhevostamma. Armi on oman arvonsa tunteva, mutta kiltti ja viisas tamma. Armi on todella kiltti ratsastettava ja tekee varmasti aina kaiken, minkä ratsastaja osaa pyytää. Armi asustaa myös pihattolaumassa.

Antero eli Antero

Antero on uranvaihtaja, tämän suomenhevosen raviura ei oikein ottanut tuulta alleen. Antero on syntynyt 10.7.2017. Antero yrittää aina parhaansa ja antaa aina 110% itsestään. Antero on myös maailman kiltein ja tulee varmasti tervehtimään kun pihattotarhaan menee käymään. Lisänimi apumies-Antero on myös ansaittu - aina auttamassa, oli homma mikä tahansa...


Rodeo eli Rose

Rose on 1.9.2013 syntynyt eestin ratsuponitamma. Rose on pääosin yksityiskäytössä ja tyttäremme kouluratsuna, mutta tuurailee toisinaan myös tunneilla. Rose on todella herkkä tyttönen ja etenkin suustaan todella tarkka, vaatii ratsastajalta todella keveän käden.  Rose on todella kiltti, mutta suvussa oleva täysverisyys näkyy toisinaan hieman nopeina reaktioina... Rose asuu myös pihatossa.

Temiran Teresa eli Tellervo eli Tellu

Tellu on suomenhevostamma, joka on meillä ylläpidossa. Tellu on syntynyt 8.6.2013. Tellu on miellyttävä ratsastaa ja innostuu etenkin esteillä kovasti. Tellu on herkkä tyttö, joka helposti hermostuu hoitaessa - vapaana karsinassa heiniä syöden hoitamistilanteetkin sujuvat pienemmillä stressikertoimilla. 

Hertta ja Iisu

Sweet heart eli Hertta on 14.2.2019 syntynyt tanskalais-ruotsalainen pihakoiratyttö. Hertta on kiltti ja iloinen tyttönen, mutta osaa olla myös kovin arka. Hertta osallistuu myös tallin jyrsijätorjuntajoukkoihin kissojen kanssa. Ethän nosta Herttaa syliin, mutta varaudu saamaan Hertta syliin "pihiskiepille" jos istut itse alas tallialueella.  


Iisu on syntynyt 2010 ja alkaa olla jo eläkkeellä tallikissan hommista. Toisinaan tämä lady kuitenkin käy tallissa ja rakastaa rapsutuksia. Näitä hän saattaa kerjätä etutassu pystyssä. Ethän ota Iisuakaan syliin, ellei tyttö itse niin halua. 

Sintti

Sintti on maatiaiskissa, joka on syntynyt kesällä 2023. Sintti on kova juttelemaan ja touhuamaan, hän osallistuu mieluusti tallin töihin jatkuvasti omia juttujaan kujertaen. Sintti on myös jo melko vakuuttava tallikissa, joka pitää jyrsijät loitolla. Päivisin Sintin kuitenkin useimmiten löytää sisältä selällään rötköttämästä pehmeiden tyynyjen keskeltä.

Piisku ja Pujo

Leijonaharjaskanit Piisku ja Pujo ovat syntyneet kesällä 2023. He ovat sisaruksia. Tyttökani Piisku on luonteeltaan rohkeampi ja pomppii melko varmasti aitauksen reunalle herkkuja kyselemään. Poikakani Pujo on arempi ja usein tarkkailee tilannetta Piiskun selän takaa paksun otsatukkansa alta. Piiskulle ja Pujolle voi syöttää luonnosta löytyvää vihreää aidan läpi.